sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Polttaa, kesäkatu tassuja!

Huhh näitä helteitä, eikä loppua näy!
Liian kuuma ihmiselle, liian kuuma koiralle. Olemme pysytelleet
melko visusti viileissä sisätiloissa, tai varjoisissa ja tuulisissa paikoissa ulkona.
Näillä keleillä ei oikeasti ihminen eikä koira jaksa kovin kummoisia suorituksia tehdä.

 Nyt lev√§hdet√§√§n ja ker√§t√§√§n voimia tulevaan syksyyn, mets√§styskauteen.
Kyyhkyjahdin merkeissä heti elokuun 10. aloitamme, toivotaan hyviä laukauksia
ja sitä kautta Milolle onnistumisia noutojen suhteen. Sorsanruokinnan olemme
myös aloittaneet ja mahdollisuuksien mukaan käydään syksy myös vesilintujahdissa.

Milo on ilmoitettu vielä yhteen näyttelyyn tälle vuodelle,
se on viimeinen valioluokassa esiintyminen. Elokuun lopulla Milolle
tulee ikävuosia täyteen 8 ja sen myötä näyttelyissä meidät jatkossa nähdään
veteraaniluokassa!

Taran ja Milon pennut

2.heinäkuuta sain Sannalta ilouutisia Turusta.
Taran penikoiminen oli käynnistynyt.
Synnytys oli mennyt hyvin ja Tara hoitaa ensimmäistä pentuettaan
hienosti. Terve katras sieltä syntyi maailmaan, joista kaksi narttua
ja viisi urosta (tällä hetkellä mahdollisesti 1-2 urospentua vapaana)
lis√§tietoja ja lis√§√§ kuvia l√∂ytyy kennelin Facebook sivuilta: 

@kenneldragonflames
@kenneldragonflames
@kenneldragonflames
Kesäterveisin: Milo kotijoukkoineen

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Rovaniemi NORD 2018

Viikonloppu vierähti Rovaniemellä,
kun kävimme Milon kanssa NORD- näyttelyssä.
Tollerit tuomaroi meille uusi tuomarituttavuus, Jukka Kuusisto.

Milon arvostelu kaikessa lyhykäisyydessään:
" Jalo pää. Vahva selkä. Riittävästi runkoa.
Oikea-asentoiset takaraajat. Reippaat hyvät liikkeet."

VAL ERI1 SA PU2 NORD VASERT !

Saimme kasaan myös kivan kasvattajaryhmän
Kennel Hillittömälle, kolmesta eri yhdistelmästä.

KP & ROP & BIS2-KASV ! 
Kennel Hillitön
BIS-2 KASV Kuva: K.Larinen
Kennel Hillitön
Katsotaan näyttelykalenteria tälle kesälle
vielä eteenpäin. Mukava olisi päästä vielä jossain
käymään, ennen kuin elokuun lopussa Milohan siirtyy
veteraaniluokkaan !

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Mihin vuosi katosi?

Huhhuh ja voi apua!
En ole kirjoitellut meidän kuulumisia viimeiseen vuoteen.
En tiedä mistähän sitä aloittaisi kirjoittamaan näitä menneen vuoden tapahtumia.
Ihan yksitt√§isi√§ treenej√§, hetki√§, iloja ja temppuja en ala nyt purkamaan, vaan otetaan 
esille vaikka vain vuoden 2017 ne mieleenpainuvimmat tähtihetket!

Terveys on aina ensisijainen juttu ja voin todeta, että me ei Milon
kanssa turhia juosta el√§inl√§√§k√§riss√§. Pakolliset rokotukset on hoidettu viime vuonna 
kuntoon ja käytiinpä taas virallinen silmäpeilaus laittamassa ajantasalle, eli voimaan vuoteen 2019. Muutoin Milolla edelleen kirkkaat silmät, ainoastaan kaksi harmitonta ylimääräistä silmäripseä toisesta silmästä edelleen löytyi, ne mitkä siellä on aina ja ikuisesti olleetkin. Ollaanhan me jouduttu kahta tassua vuorotellen tyrehdyttelemään, sitomaan ja paketoimaan. Nämäkin tassuhaaverit on tapahtuneet omalla kotipihalla ja onneksi olleet hoidettavissa kotikonstein. Sitä kun tahtoo tuota vauhtia ja vaarallisia tilanteita olla joka pojalla!

Milo on vuoden 2017 OuTo eli vuoden oululainen tolleri!
Palkinto jaetaan vuosittain aluetoiminnan pikkujouluissa. Oulun tollereiden
aluetoiminta haluaa muistaa palkinnolla koirakkoa, joka on omalla toiminnallaan
näyttänyt esimerkkiä, kuinka tolleri on parhaimmillaan monipuolisena harrastuskoirana.
Vuoden OuTo on voinut ansioitua missä tahansa harrastuslajissa, mutta erityisen ansiokkaaksi katsotaan ahkera käytännön metsästystoiminta ja noutajien rodunomaisissa lajeissa menestyminen.

KIITOS aluetoiminta, olemme todella otettuja kiertopalkinnosta
vuoden 2017 OuTo:n kanssa!


Näyttelyissä pyörähdettiin vuoden aikana ihan muutamissa
kotipaikan lähinäyttelyissä. Hienosti Milo pärjäsi, kun kuudesta
näyttelystä 3 x PU2 ja 3 x ROP sekä yhdestä kansainvälisestä näyttelystä CACIB!
Myöskin tämän vuoden näyttelyt korkattiin Kajaani KV:ssä missä Milo upeasti
CACIB ja VSP, sekä Kennel Hillitön KP & ROP-KASV.
 N√§yttelyarvostelut l√∂ytyy n√§yttelyt -v√§lilehdelt√§.
CACIB & ROP
Hillitön Pikkumyy VSP & Hillitön Piisamirotta ROP

Syksy meillä meni aika pitkälti metsästyksen parissa.
Sain viime vuoden aikana itsellenikin hankittua aseenkantoluvat ja pari haulikkoa.
Miten mahtavaa onkaan kulkea päivät oman koiran kanssa mukavan harrastuksen parissa. Itse en saanut Milolle ammuttua yhden ainutta riistalintua alas, vaikka mahdottoman hyviä paikkoja olisikin ollut. Onneksi Milolle saatiin kuitenkin useita lämpimän kyyhkyn noutoja vähän kokeneempien ampumana! Muutoin kesä nautiskeltiin veden äärellä pakasteriistoja noudellen. Ehdin Milon jo ilmoittaa viime kesän taipparikokeeseen, mutta harmittavasti aikataulullisesti en saanut kokeeseen mahdollisuutta kuitenkaan osallistua pitkän työmatkani takia. Katsotaan mitä tämä vuosi mahdollisesti tuo tullessaan.


  
Tänä keväänä ollaan käyty jo muutamia kertoja lämpimässä hallissa
treenaamassa avoimenluokan rally-toko liikkeitä. Huomattavasti mukavampaa hallissa,
kuin omalla lumisella ja paikoin niin jääpolanteisella pihalla. Voi että tuo poika sitten tykkää siitä lajista ja on aivan elementissään kentällä. Näitä treenejä jatkamme ainakin siihen asti, kun lunta maassa riittää. Kesäkuussa olisi meidän vieressä Muhoksella kisat, hmm...

Tästä vuodesta on tulossa hyvin jännittävä, moneltakin osalta
mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt alan taas tänne kirjoittelemaan useammin meidän touhuista. Nautitaan tästä keväästä, ulkoillaan kevät-auringossa niin paljon kuin mahdollista!



sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Päätös vuodelle 2016

 UUSI KOTI
Syksy on kääntynyt jo pitkälle talveen ja Joulu alkaa olla ovella,
viimeksi kun syyskuussa olen kuulumisiamme tänne päivitellyt. Ensiksi, tässä syksyn
aikana muutimme Milon kanssa uuteen kotiin ja samalla lauma kasvoi kahdella (miehen)
koiralla ja vielä tämän vuoden puolella saadaan yksi uusi karvakorva tähän taloon lisää!

N√ĄYTTELYT
Vuonna 2016 py√∂r√§hdimme n√§yttelykehiss√§ viiden 
tuomarin arvosteltavana. Viisi näyttelyä, joista 1 x ROP, 2 x VSP,
1 x SA PU3 ja 1 x sileä ERI. Erinomainen poika siis koko menneen vuoden !
 Ensi vuodelle suunnitelmissa varmasti my√∂s samankaltainen n√§yttelyvuosi, eli
käymme lähinnä ihan tässä kotiseudun lähistöllä olevissa näyttelyissä pyörähtämässä.

RALLY-TOKO
Vuosi 2016 toi meille myös ihan uuden harrastuslajin kisaamisen
mielessä, kun päätimme startata huhtikuussa Kemin Rally-Toko kisoissa ja
sielt√§ hienosti heti hyv√§ksytty tulos. T√§m√§h√§n kovasti l√§mmitti mielt√§ ja siit√§ se 
kisakuume sitten kasvoi ja kasvoi. Milo oli hieno ja p√§tev√§ rallytokoilia, ett√§ saimme hein√§kuussa jo koulutustunnuksen RTK 1 nimen eteen. Nelj√§t kisat, joista kolmesta hyv√§ksytty tulos! T√§m√§ loppuvuosi ollaan k√§yty Oulussa yksi avoimenluokan kurssi suorittamassa, jossa p√§√§stiin hiukan avo-kylttien makuun. Haaveissa olisi ensi vuodelle saada koestartti avoimessaluokassa, katsotaan sille viel√§ sopivaa ajankohtaa !

METS√ĄSTYS
Syksy mets√§steltiin huonolla sorsa- ja mets√§kanalintu onnella, 
mutta pääsi Milo töihin kyyhkyjahdin merkeissä. Sain metsästyskortin
suoritettua ja hankittua oman haulikon, joten ensi syksynä jahtiin taas !
 
               LOPPUVUOSI             
Tämä talvi on ollut kyllä kaunista ja lumista, joten
ollaan saatu lenkkeiltyä oikein kauniissa maisemissa. Tässä
muutama ihanan luminen otos tältä kuluvalta talvelta.

HYV√Ą√Ą JOULUA
Meidän puolesta oikein ihanaa loppu vuotta, mukavaa
joulunaikaa ja menestystä vuodelle 2017!

KALENTERI-POIKA
Ensi vuoden Tolenterikin saapui postissa,
jossa kesäkuun kalenteripoikana poseeraa Milo Kuusamon
kesäisissä järvimaisemissa !
 

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Syysterveiset

Kävin katsomassa viikonloppuna Milon
kanssa rally-toko kisoja tässä Oulussa. Näihin kisoihin olin alunperin
myös meidät ilmoittanut koirakoksi, mutta viime metreillä päätin vielä perua ja antaa
seuraaville halukkaille meidän kisapaikkamme. Se olisi ollut meille ensimmäinen avoluokan startti, mutta treenirintamalla on nyt ollut sen verran hiljaista, etten viitsinyt huono tulosta lähteä sieltä hakemaan, joten lähdin kannustamaan paria tolleri-ystävää !

Tänään sunnuntaina pääsimme aloittamaan taas ratatreenit,
kun hallikausi lähti taas tälle syksyä käyntiin. Ensimmäiset avoimenluokan
ratatreenit saatiin mukavasti pakettiin. Häiriönä hallilla meidän lisäksi oli yksi koirakko.
Nythän saadaan ihan luvan kanssa ilman hihnaa rataa mennä, joten oli mielenkiintoista
miten Milo pysyy kontaktissa taustalla h√§√§r√§√§v√§st√§ koirakosta huolimatta, upeastihan se meni! Nyt vain kun on ollut semmoinen treenitauko t√§m√§n lajin osalta, niin se n√§kyi kyll√§ meid√§n suorituksessa ep√§tarkkuutena. Milolla oli ihan liikaa vauhtia, intoa ja virtaa..Se jopa haukahteli kesken ratasuorituksen seuruussa, mit√§ EI IKIN√Ą ole tehnyt ! Joko minulla oli liian hyv√§t herkut tai sitten Milon motivaatio huiteli jossain stratosf√§√§reiss√§, joten j√§tin namit kokonaan treeniliivin taskun pohjalle ja johan alkoi homma sujumaan huomattavasti paremmin. T√§st√§ on mukava jatkaa nyt kerran viikossa treenien muodossa, kisoja tullaan katsomaan loppuvuodelle viel√§!

Metsäkanalintujahdissa ollaan nyt käyty tälle syksyä myös,
lintujahan on melko huonosti, joten saaliit on jäänyt kokonaan saamatta.
Milo on kuitenkin mukavasti päässyt hakua toteuttamaan ja saatiinkin kaksi
ampumatilannetta aikaiseksi Milon kahteen ylösajamaan ukkometsoon !

 Muuten syksy kuluu kauniissa maisemissa lenkkeillen:


Syksyisin terveisin omistaja ja koira, mukavaa syksyn jatkoa kaikille!
 

perjantai 2. syyskuuta 2016

Ryhmänäyttely Kalajoella

Viikko sitten käytiin vielä (ainakin näillä näkymin)
tämän vuoden viimeisessä näyttelyssä. Pohjanpään metsästysseura
järjesti ryhmänäyttelyn, jossa novascotiannoutajat tuomaroi Jaana Hartus.
Näyttelyvuosi päättyi vallan hienosti. Jaana Hartus kehui Miloa tomeraksi
pojaksi ja palkitsi parhaana uroksena!

VAL ERI1 SA PU1 VSP !!
"Erinomainen tyyppi, tasapainoisesti rakentunut. 
Kompakti, hyv√§ runkoinen uros. Riitt√§v√§ raajaluusto. 
Eturinta voisi olla merkitympi. Erinomainen tyypillinen 
ryhti sek√§ yl√§linja. Hyv√§ maskuliininen p√§√§. Toivoisin 
reilummat takakulmaukset. Tyypillinen kepeä tapa liikkua."

VSP Hillitön Piisamirotta - ROP Magicfox`s Nebbiolo / Kuva K.Larinen


Milo vietti my√∂s syntt√§rip√§iv√§√§ns√§ 28.elokuuta ja 
nautiskeli herkullista nauta-poro-lohi raakakakkua, nakeilla ja
nappuloilla h√∂ystettyn√§! Syy siihen, miksi kuvassa on vain viisi 
nauravaa nakkia kuuden sijasta, on sankari itse syypää siihen. Ehti
 varastaa yhden, ennen kun kuvan nappasin. Onnea siis 6-vuotiaat "muumi"
pentueen koirat.

Ei voi muuta toivoa, kun yht√§ terveit√§ ja ihania 
harrastusvuosia ainakin viel√§ saman verran viel√§ lis√§√§! 

maanantai 15. elokuuta 2016

Kyyhkyjahdissa

Syksy on saapunut ja näin ollen myös metsästyskausi
päästy aloittamaan kyyhkyjahdin merkeissä. Sain itse
viimeinkin aikaiseksi suorittaa mets√§stystutkinnon, jonka 
sainkin hyväksytysti läpi ja nyt on metsästyskortti taskussa. Oma
haulikkokin odottaa vielä toiselta paikkakunnalta hakua, että pääsisin
Milolle sitten mahdollisesti vielä tälle syksylle itsekin ampumaan.

Nyt ollaan kuljettu muiden mets√§st√§jien mukana. 
Kyllä on kyyhkyjä lennellyt ja Milo päässyt niitä jo tässä
viikon aikana mukavasti noutamaan, mahtava poika !!
Sorsastukseen ja mets√§kanalinnustukeseen aiomme my√∂skin 
lähteä, kunhan niiden metsästys alkaa. Mikä olisikaan mielekkäämpää
tekemistä aktiiviselle tolleripojalle, kun kuunnella laukausten ääniä ja etsiä
ammuttuja lintuja !

TOLLER SHOW 2016

Toller Show, novascotiannoutajien erkkari
järjestettiin tänä vuonna meidän kotipaikkakunnalla, eli Oulussa.
Tottakai osallistuimme tähän näyttelyyn, harvoin kun tätä täällä päin järjestetään.
Mukava m√§√§r√§ tollereita oli ilmoitettu ja moni my√∂s etel√§-suomesta ajeli t√§nne 
pohjoisempaan ottamaan osaa n√§yttelyyn. 

Milo esiintyi valioluokassa kuuden muun upean 
uroksen joukossa. Meit√§ tuomaroi norjalainen B√łrge Espeland.

VAL ERI 
" Tasapainoinen uros, hiukan korkearaajainen. Hyvänmallinen pää
ja tyypillinen ilme. Hyvin kiinnittyneet korvat. vahva kaula. Hyvä etuosa
ja runko. Voisi olla paremmin kulmautunut takaa. Hyvä luusto ja käpälät.
Hyvä häntä. Liikkuu erinomaisella taka-askeleen ulottuvuudella, edessä
voisi olla yhdensuutaisemmat liikkeet."
Kuva: Meeri Kivimäki
 
Erkkarissa järjestettyyn pariluokkaan ilmoitettiin Milo
ja sen veli Hessu (Hillitön Hemuli), veljekset kun ovat niin kovasti
samaa näköä. Upeasti pojilla meni yhdessä, niin hienosti malttoivat
kehässä seisoa ja ravata aivan kylkikyljessä. Lämmitti kovasti mieltä miten
osasivat hienosti käyttäytyä, vaikka siinä kaksi melko suuriegoista urosta olikin kyseessä!
Hessu ja Milo
Veljekset pariluokassa. Kuva: Eija K
Ravia samaan tahtiin pariluokassa.